On Becoming a Leader
Kirjan tavoite on kertoa miksi johtajat ovat tärkeitä? A) Organisaation tehokkuus perustuu johtamiseen ja johdon päätöksenteon laatuun. B) Johtajat toimivat ankkureina ja oppaina organisaatiossa, koska innostaminen ja uskonvalaminen on tärkeä osa johtamistyötä. C) Johdon integriteetti takaa tahrattoman tulevaisuuden.
Crossing the Chasm
Jokaisessa asiakasryhmässä on oma hetki tai momenttumi, jolloin myynti on mahdollista. Sen hetken jatkaminen riittävän kauan, että siirtyä toiseen asiakasryhmään on taloudellisesti kannattavaa. Tavoitteena on ylittää näillä siirtymillä kuoleman laakso.
Känsälä: Johtajasta mestariksi
Tiedätkö mikä on kaunis yritys? Entä mikä on puhdas viiva? Känsälä analysoi käsityön ja taiteen käsitteiden kautta johtamista ja nostaa sieltä mm. puhdas viiva-konseptin minkä avulla voi hahmottaa yrityksen tavoitteita.
Heath: Making Numbers Count
Kirjan pääviesti on twiitinmittainen suositus – älä käytä numeroita. Heathin ja Starrin ammattisalaisuus on, että he eivät käytä numeroita, vaan tulkitsevat ne konkreettisiksi, eläviksi ja merkityksellisiksi viesteiksi, jolloin numerot menettävät merkityksen.
Killing: Must-Win Battles
Kirjan tavoite on tarjota lukijalle tiekartta MWB-kehittämiseen. Kirjassa on uutuusarvoa eikä se mene hukkaan, vaikka olisitkin ollut mukana jo ”miljoonassa eri muutosprojektissa”.
Kilpinen: Inhimillinen strategia
Mitä on strategia? Unelma, idea ja kyky laittaa toimeksi. Unelma mitä olet toteuttamassa, idea tai teoria miten toteutat sen ja kyky tai resurssit laittaa toimeksi.
Mattinen: Mistä kasvua?
'Mistä kasvua?' on modernista ja ketterästä liiketoiminnasta kiinnostuneelle sekä aloittelevalle pöhisijälle oiva kirjavalinta, joka parhaimmillaan inspiroi lukijaa samaistuttavalla tarinankerronnalla ja realistisilla kertomuksilla menestyksestä sekä vastoinkäymisestä.
Christensen: How Will You Measure Your Life
Kirjassa on kaksi teemaa – strategia ja miten ajatella. Näiden avulla voit toteuttaa elämääsi ja sitä kautta myös mittaroida sitä.
Pink: The Power of Regret
Kirjan pääviesti on, että on hyvä katua, jotta siitä pääsee eroon.
Cespedes: Sales Management That Works
Kirjan pääväite on, että myynti on prosessi, jossa on monia rinnakkaisia aktiviteetteja eikä niinkään yhtä suoranaista myyntisuppiloa.