Puuttuva puoli miljoonaa
Tämä on eräänlainen ”Mistä kasvua”-kirja, koska Risto Murto selittää kirjassaan millä keinoilla Suomi pääsee takaisin kasvu-uralle. Näin vaalien jälkeen sekä erityisesti ennen uutta hallitusohjelmaa tämä yhteiskunnallinen yhteiskunnallinen keskustelu on paikallaan, koska sen avulla voimme arvioida uuden hallitusohjelman tavoitteita ja keinoja. Lukukokemusta kasvattaa sen miellyttävä sivumäärä (186 sivua).
Cloud Empires
Vallankumous on syönyt lapsensa ja se on synnyttänyt ”despotismin siitä seuraavine kauheuksineen”. Meistä on tullut pilviajan despoottien ja aristokraattien alamaisiksi. Tämä on 2020-luvun Eläinten vallankumous-kirja.
Doughnut Economics
Kirjan tavoite on opettaa meille seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun ekonomisti. Kirjan pääviestit on, että kasvukeskeinen BKT:stä tuli taloudelle vaihtoehdon sijaan vaatimus, joka on ajanut kiihdyttänyt luontokatoa.
Crisis Communications Strategies
Kirjan pääviesti on, että tuleen ei saa jäädä makaamaan. Kriisiviestinnän käynnistämiseen on perinteisesti ollut aikaa yksi tunti, mutta kiitos internetin se aika on lyhentynyt 20 minuuttiin. Käsi ylös kenen organisaatio pystyy antamaan ensimmäisen lausunnon 20 minuutissa? Kirjan tavoite on opettaa lukijalleen kriisin anatomia sekä antaa vinkkejä kuinka eri vaiheessa toimitaan.
When Machines Become Customers
Kirjan tavoite on mielikuvitella minkälainen maailma on kun liiketoiminta on entistä enemmän koneiden varassa. Vuonna 2027 kehittyneissä markkinatalouksissa 50 % ihmisistä käyttää tekoälyavusteisia henkilökohtaisia assistentteja ja ulkoistavat niille ostoksiaan. Ja vuonna 2030 liikkevaihdostasi 15-20 % tulee tietokoneiden itsellisesti tekemistä ostoksista.
Beyond Digital
Kirjan keskeiset opit digitalisaatiosta rakentuvat kolmen keskeisen asian ympärille 1. Kysynnän vallankumous = Kaikki on rajapintojen ja verkkokauppojen kautta markkinoille saatavilla. 2. Tarjonnan vallankumous = Kaikki on rajapintojen ja verkkokauppojen kautta markkinoille tarjolla. 3. Kontekstin vallankumous = Yritykset eivät enää ole yksinään, vaan niiden ympärillä on ekosysteemi, jossa kysyntä ja tarjonta toteutuu.
Strateginen kumppani
Koska viimeksi luit kirjan, jossa opetetaan myyntiä? Jos ei ollut eilen, niin Ropposen kirja kannattaa etsiä käsiin. Tämä kirja ei ole tietokirja, vaan taitokirja, koska sen formaatti yhdistää harjoitukset ja tietosisällön. Jan Ropposen taitokirja on sekoitus Daniel Pinkin “To sell is Human”- ja Frank Bettgerin “How I Raised Myself from Failure to Success in Selling”. Jopa ripaus Jim Holdenin “Power Base Selling”-kirjaa, jossa targetoidaan mm. ylintä johtoa. Jop, jopa ripaus John Doerrin kuuluisaa OKR-kirjaa ”Measure What Matters”. Kirjan pääviesti on myynnin systematiikka, joka näkyy läpi kirjan. Esimerkkinä siinä miten detaljoidusti Ropponen ohjeistaa tekemään kylmäsoittoja. Ja se osuus oli minun mielstä suorastaan kirjan sinfonia, koska “me kaikki” vihaamme kylmäsoittelua, vaikka se on myyntityön kuninkuuslaji.
Building a Second Brain
🔵 Jos Daniel Pink suosittelee kirjaa, niin pakkohan se on lukea. 🟢 Kirjan ainoa teema on yksinkertainen - miksi ja miten tehdä muistiinpanoja. 🟢 Keskeiset opit? Luemme päivittäin 174 sanomalehden verran tietoa ja kulutamme dataa viisi kertaa enemmän kuin 1986, joten ei ole mahdollista pystyä sisäistämään kaikkea tuota tietomäärää ilman muistiinpanoja. 🟢 Pääviesti on, että […]
Power Play
Olen lukenut noin 100 startup-kirjaa ja tämä on yksi parhaista. Kirja pitää otteessaan loppuun asti ja tarina on siis ihan mielikuvituksen ulkopuolle menevää kamaa. Teslan tarinan kompleksisuus autoihin sopivien akkujen keksimisestä päätyen tehtaiden perustamiseen on eri liigaa kuin Instagramin tai Snapchatin perustajien vaikeudet koodata uutta äppistä. Tämä kannattaa laittaa luku-/kuuntelulistalle.
Kill The Company
Kirjan pääviesti on, että ennenkuin ROI tuhoaa uudet ideat, niin on aika ”tappaa” vanha yritys. Kirjassa kuvataan siis tilanteita, joissa yritykset kokevat että innovaatiot tapahtuvat niiden seinien ulkopuolella.