🔵 Olen lukenut noin 100 startup-kirjaa ja tämä on yksi parhaista. Kirja pitää otteessaan loppuun asti ja tarina on siis ihan mielikuvituksen ulkopuolle menevää kamaa. Teslan tarinan kompleksisuus autoihin sopivien akkujen keksimisestä päätyen tehtaiden perustamiseen on eri liigaa kuin Instagramin tai Snapchatin perustajien vaikeudet koodata uutta äppistä. Tämä kannattaa laittaa luku-/kuuntelulistalle.
✅ Koskaan ei ole liian myöhäistä. Tesla on erinomainen esimerkki siItä, että betonoituneelle toimialalle voi tuoda kilpailua ja voittaa kilpailijat. Se on kirjan keskeinen oppi.
✅ Omalla tavallaan Tesla on tehnyt Applet. Teslan voittomarginaali pesee mennen tullen koko toimialan ja samalla Tesla on uudistanut koko toimialan. Tesla on luonut uusia liiketoimintamalleja autonvalmistajille. Tesla on tuonut uuden tavan ajaa. Ja mikä tärkeintä Teslan asiakaskunta fanittaa autoja kuten Applellakin.
✅ Kirjan pääviestit:
✅ Tesla syntyi anomaliasta. Piilaaksossa omakotitalojen pihalla oli sekä Porschen urheiluauto ja Toyotan Prius-hybridiauto. Ihmiset halusivat ekologisen auton, jossa oli urheiluauton ominaisuudet.
✅ Valuaatiosta vuonna 2018:
✅ Martin Eberhard perusti Teslan melkein päivälleen (1.7.2003) Nikola Teslan syntymäpäivänä. Kunniottaakseen Nikolan syntymää Tesla-automerkki syntyi 147 vuotta myöhemmin. Eberhard vuorostaan oli Tesla-auton ja liikeidean alkuperäinen keksijä. Teslan liikeidea oli olla brandiin ja asiakaskokemukseen perustuva yhtiö, joka operoi kevyellä pääomarahoituksella.
✅ Tesla voitti heti alkutaipaleellaan Fiskerin, joka oli toinen start-upin, jolla oli mm. merkittäviä rahoittajia kuten Kleiner Perkins. Fisker Karma-sedanin tuotanto oli melkein täysin ulkoistettu ja se koitui autotehtaan kohtaloksi päätyen konkurssiin.
✅ Tesla-autojen omistajat hoitivat yhtiön puolesta testaamisen. Esimerkiksi saksalaiset autotehtaat testaavat uusia automallejaan ajattamalla niitä kymmeniä miljoonia kilometrejä ja noin kaksi talvea poistaakseen ”valuvikoja”. Tesla vuorostaan laittoi autot markkinoille kuuden kuukauden ja parin miljoonan testikilometrin jälkeen. Musk uskoi, että asiakkaat ovat valmiita antamaan anteeksi innovatiivisella tuotteelle kun virheet vääjäämättä tulee korjatuksi.
✅ Teslan innovaatiota:
✅ Elon Musk:
🔵 Tesla on tarina älykkäästä yhtiöstä, joka joutui jatkuvasti tilanteisiin, joihin älykäs yhtiö ei ajaudu.