Kirjasta
Shoe Dog on tarina 24-vuotiaasta pojasta, joka kehittää koulussa liiketoimintassuunnitelman minkä pohjalta syntyy Nike. Tarina, joka ansaitsi tulla kerrotuksi. Sekä luetuksi.
Kirjan keskeinen idea on kasvutarina miten kunniallisen isän pojasta tuli kenkäkonkari – shoe dog. Toisekseen Knight jakaa liikkeenjohdolliset näkemyksensä kirjan sivuilla. Kolmanneksi siinä kerrotaan mitä opetuksista, joita hän sai kun johti Nikeä.
Phil Knight kertoo myös suorapuheisesti isänsä juopottelusta, omasta neitsyydestä, suhteesta pokiinsa. Mutta tärkeintä kirjassa on kuinka hän kehitti maailman kiehtovimman brändin. Amerikkalaiseksi yrityshistoriikiksi tämä kirja on poikkeuksellinen lukukokemus.
Mitkä ovat kirjan keskeiset opit?
Phil Knightin näkemykset liikkeenjohdosta:
· ”Ihminen muistetaan säännöistä, jotka hän rikkoo” (MacArthur). Knight jaksoi hokea itselleen MacArthurin ideaa, että tekemällä asiat toisin saa myös asioita aikaiseksi.
· Nikessä oli yksi yhdistävä tekijä. Knight uskoi, että se on veljeskunta. Alkaen johtoryhmästään, jota hän kutsui Nuijapäiksi ja bondaamisen välikappaleena käytettiin alkoholia.
· Markkinoinnissa kirja ei tarjoa juurikaan elämyksellisyyttä tai syvällisiä havaintoja. Ehkä enemmänkin Knightin epäusko markkinointiin kokonaisuudessaan on jännittävää luettavaa. Silti hän innokkaasti kertoo miten he hommasivat huippu-urheilijoita käyttämään Niken tuotteita. Eli käytännössä Knight oli tuotesijoittelun ja testimoniaalien suurin ihailija. Hän sai mm. paljon potkua työhönsä kun näki miten urheilijat kantoivat Niken kenkiä.
· Onnesta Knightilla oli samanlainen näkemys kuin Jack Welchillä kirjassaan ”Winning”: ”Onnella on suuri rooli. Kyllä, tahdon julkisesti tunnustaa onnen voiman. Urheilijat saavat onnenpotkuja, runoilijat saavat onnenpotkuja, yritykset saavat onnenpotkuja. Kova työ on ratkaisevaa, mutta onni saattaa päättää lopputuloksen”.
· HR-työssä Knight oli selkeästi edellä aikaansa. Hän halusi kaikille uusia tehtäviä aika-ajoin ”etteivät he alkaisi kyllästyä”.
· Mentoroinnista…. ”Muistin, että paras tapa vahvistaa omia tietojaan jostakin aiheesta oli jakaa ne, joten me molemmat hyödyimme siitä”.
· Kiinaan meno vuonna 1979 edusti samaa visiönaarimäistä liikkeenjohtamista kuin aikanaan 24-vuotiaana kenkien maahantuonnin aloittaminen.
Phil Knightin saamat opetukset liiketoiminnasta:
· Opeista tärkein lienee koskenut yrittäjyyttä, luovuttamista ja lopettamista. Knightin mukaan ne ”jotka kannustavat yrittäjiä olemaan aina luovuttamatta ovat puoskareita. Joskus pitää luovuttaa. Joskus tieto, milloin luovuttaa ja milloin kokeilla jotain muuta, on neroutta. Luovuttaminen ei tarkoita lopettamista. Älä koskaan lopeta.”
· Ilman, että japanilainen päämies ei olisi kilpailuttanut Knightin yhtiötä, niin hän ei olisi koskaan ryhtynyt valmistamaan omia kenkiä. Opetuksista julmin, mutta ehdottomasti kannattavin. Ja tässä tapauksessa Knight käänsi onnettomuuden vahvuudeksi.
· Vision hän lainasi japanilaiselta Onitsukalta 1960-luvun alussa: ”Kaikki maailmassa käyttivät jaloissaan urheilukenkiä koko ajan”, Onitsuka sanoi. ”Tiedän, että tämä päivä toteutuu”. Ja se toteutui 1976, kun Nike ryhtyi valmistamaan farkkuihin sopivia lenkkareita.
· Jatkuva kassabudjetilla eläminen oli yrittämisen raskainta työsarkaa ja tietenkin kamppailu olemattomalla ”sotakassalla” jatkuvan kasvun äärellä.
· Henkilöstöstä Knight sai tärkeimmän opin japanilaiselta Hayamilta: ”Näetkö nuo bambupuut tuolla ylhäällä?” hän kysyi. ”Näen kyllä.” ”Seuraavana vuonna kun tulet… ne ovat 30 senttiä korkeampia.” Tuijotin. Ja ymmärsin”.
· Innovoinnin ja fokuksen Knight oppi myös kantapään kautta: ”Älä laita kahtatoista innovaatiota samaan kenkään. Se vaatii liikaa kengältä, suunnittelutiimistä puhumattakaan.”
· Kun aikanaan Knight kohtasi rikkauden, niin hän teki tärkeän määritelmän rahan vaikutuksesta: ”Raha vaikutti meihin jokaiseen. Ei paljon eikä kauan, sillä raha ei kannustanut meistä ketään. Sellainen on kuitenkin rahan luonne. Olipa sitä tai ei, halusipa sitä tai ei, pitipä siitä tai ei, raha yrittää määritellä elämää. Meidän inhimillinen tehtävämme on vastustaa sitä.”
· Muotia hän seurasi myös ja osasi arvioida kollegoitaan: ”Sininen bleiseri, kultaiset napit, tanakasti tärkätty gingham-paita ja kravatti rykmentin väreissä – Chang esiintyi niissä vaivatta. Häpeilemättä. Hän oli Ralph Laurenin ja Laura Ashleyn kashmirsydäminen rakkauden hedelmä.”
· Kansainvälisen kaupan osuuden rauhantyössä Knight koki konkreettisesti ”Kun tavarat eivät liiku rajojen yli, sotilaat liikkuvat”.
· Pittoreski yksityiskohta meille suomalaisille lukijoille on, että tarinassa mainitaan Karhu ja Lasse Viren jopa kaksi kertaa.
Mitä meidän pitäisi tehdä kirjan perusteella?
Alkakaa yrittäjiksi.
Mitä minun pitäisi itse tehdä?
Osta Onitsuka Tiger-kengät.
Yhteenveto
Kirja kuudella sanalla – ”Ihminen muistetaan säännöistä, jotka hän rikkoo” (MacArthur).