Kirjasta

Tämä on ihana kirja. Mieleeni tulee Mika Pantzarin ”Tulevaisuuden koti – arjen tarpeita etsimässä”, jonka aionkin lukea uudestaan. Hantula ja Korkman kamppailevat Pantzarin kanssa tulevaisuuskirjallisuuden Finlandia-palkinnosta.

Teknologian tarkoitus on kasvattaa tehokkuuttamme ja tuottavuuttamme. Kirjoittajat kysyvät voisiko teknologialla olla muita tavoitteita kuin tehokkuus tai tuottavuustekijät. He väittävät, että emme pysty näkemään metsää puilta, koska olemme keskellä metsää. Kirja perustuu heidän tekemiin globaaliin haastattelututkimukseen, joissa tutkitaan miten teknologia on vaikuttanut sosiaalisten suhteiden muuttumiseen. Tämä on kirjan keskeinen tavoite.

Kirjaa lukiessa jäin miettimään, että kuinka paljon sisältöön vaikuttaa kirjoittajien oma vanheneminen. Olisiko milleniaalien tulkinta ollut samanlainen?

Minkälainen kirja oli?

Kirjassa käsitellään viittä eri teemaa:

–      Yksilökeskeisen teknologian vaikutukset perhesuhteisiin.

–      Riippumattomuutta lisäävän teknologian vaikutukset avunantoon ja yhteistyöhön perustuviin suhteisiin.

–      Suoraviivaisuutta ja tehokkuutta korostavan teknologian vaikutukset ystävyyssuhteisiin.

–      Ohikiitävien sisältöjen vaikutukset tuottavuussuhteisiin.

–      Megatrendien vastareaktioina kehittynyt kaipuu paikalliseen yhteisöllisyyteen.

Mitkä ovat kirjan keskeiset ideat? 

Kirjan keskeinen idea on esittää kolme konkreettista ehdotusta nykyistä sosiaalisemman teknologian kehittämiseksi:

1)   Elämänlaatu on heikentynyt.

2)   Sosiaalinen konteksti puuttuu.

3)   Tarvitsemme sosiaalisen majakan.

Elämänlaatu on heikentynyt

Yksilöllisen riippumattomuuden lisääntyminen on heikentänyt elämänlaatu, jota Hantula ja Korkman ovat tutkineet haastattelemalla eri puolella maapalloa ihmisiä ja heidän suhdetta teknologiaan. Kirjoittajien ratkaisuehdotus tähän ongelmaan on palveluiden käsityksen laventaminen liittyen jakamiseen. Heidän mielestä pitäisi päästä ”mekaanisesta” jakamisesta. Tai Facebookin aiheuttamasta ”kateuden spiraalista”. Pitäisi päästä eroon minä-keskeisestä ja nopeatempoisesta jakamisesta, joka heikentää ”pitkäaikaista, vastavuoroista ja keskinäistä riippuvuutta perustuvaan suhteeseen”. Paluu ystävien lörpöttelyyn, ”jutellaan ei-mistään” sekä ystävyyden historian tuottaman ”yhteiseen kieleen”. Avun saaminen ja pyytäminen sekä yhdessä jaetut hetket luovat perustan pitkäkestoisille suhteille. Nykypalveluista puuttuu siis vastavuoroisuus.   

Ratkaisuehdotus on luoda palveluita, joissa ”palvelunkäyttäjät voisivat kokea asioita rinta rinnan, oppia toinen toisiltaan tai tavoitella määrätietoisesti ja pitkäjännitteisesti yhteistä päämäärää”

Sosiaalinen konteksti puuttuu

Koska teknologialla ei ole sosiaalinen kontekstin ymmärrystä, niin se häiritsee läheisiä ihmissuhteitamme. Alexander Graham Bell ja Mark Weisner Xerox PARCista näkivät teknologian tuomat tilanteet. Bell tiesi, että ihmiset tulevat käyttämään puhelinta ”lörpöttelyyn” ja Weisner koki, että tietokoneet tulevat varastamaan ihmisten huomion. Kirjoittajien vastaus on, että esim. puheohjatut kodin assitenttien sisältöjen tulisi olla sellaisia, että ne eivät liikaa varasta huomiota eivätkä häiritse tärkeitä sosiaalisia tilanteita. Pois notifikaatiot!

Automaattinen personointi ja algoritmit ovat syyllisiä sosiaalisen kontekstin puuttumiseen. Ne olettavat laskentamalleissaan, että miten kannattaa sisältöjä personoida. Se on ollut hieno teknologinen innovaatio – personoinnin automatisointi. Koska käyttäjältä puuttuu insentiivi personoida digitaalisia palveluita, niin palveluntuottajalla on vähintäänkin tarve varmistaa, että ”asiakas” käyttää palveluita uudestaan.

Ratkaisuehdotus on, että uusien sisältöjen pitäisi olla sellaisia, että ne eivät pääse hyökkäämään tai pilaamaan ihmisten välisiä leirinuotioita, vaan rytmittyisivät osaksi ihmisten sosiaalista kanssakäymistä.

Tarvitsemme fyysisen sosiaalisen majakan

Ystävyyden peruskallio on tehottomuus, jossa aikaa on tuhlattu yhteisen kielen synnyttämiseen. Ja ihmiset ovat alkaneet kaipaamaan pakoa pois digitaalisesta maailmasta koti turvallisia ja tuttuja fyysisiä ympäristöjä sekä paikallisuuden tunnetta. Tilaan, jossa esineet vanhenevat kanssamme. Tilaan, jossa ystävyyssuhteet perinteisesti syntyvät – työpaikat, koulut, oppilaitokset, koirapuistot, metsästysretket jne. Esim. digitaalisten kuvakehysten epäonnistuminen perustui siihen, että ihmiset eivät halua että lasten valokuvat vaihtuvat koko ajan, vaan he toivovat saada katsella niitä samoja kuvia ”koko ajan”.

Ratkaisuehdotus on pysyvät digitaaliset sisällöt läsnä elämässämme ja niiden tulee antaa vanheta kanssamme.

Mitä meidän pitäisi tehdä kirjan perusteella?

Pois globaalin sosiaalisten palveluiden megatrendistä ja tuoda yhteisöllisyys takaisin ihmisten kanssakäymisen kontekstiin. Esim. irtaantua ”sosiaalisen median riikinkukoista” ja Instagram-tyylisestä ja mainontaa muistuttavasta visuaalisesta kielestä. ”Vaatimukset ihmissuhteisiimme paremmin mukautuvasta teknologiasta saattavat käydä paljon äänekkäämmäksi”.

Mitä minun pitäisi itse tehdä? 

Tehdä leirinuotion kunnianpalautus. Perehtyä paikallisuuden ja yhteisöllisyyden voimaantumiseen. Tutkia miten yhteisöllisyys toimii esim. yhteisöllisissä hotelleissa kuten citizenM, pienimuotoiset sekä paikalliset tislaamot, artesaanijäätelötehtaat tai pienpaahtimot.

Yhteenveto

Kirja kuudella sanalla –  ”Se on liian NYT!”